Eppu Normaali laulatti kansaa Helsingissä
Jyrki Huotari, Iltalehti 4.12.1996
- Älä mene Njet Njet!, voivottelivat suomalaiset puhtoisissa lähiöissään,
kun tuhansien murheellisten laulujen maan suosituin yhtye Eppu Normaali
vetäytyi keikkalavoilta. - Jee jee!, tuhannet aknepopparit hihkuivat, kun
Ylöjärven paskahatut palasivat marraskuun alussa kehiin ja Akun tehdas
alkoi taas suoltaa rupisia riimejä ja balladeja kaiken turhuudesta.
Tiistai-iltana oli loppuunmyydyn Tavastian yleisön vuoro mylviä Eppujen
vanhojen hittien tahtiin.
Eppu Normaalin keikkabussi parkkeerasi tiistaina kolmeksi päiväksi
Helsinkiin. Menestyksekkään paluukiertueen marraskuun alusta
käynnistäneellä yhtyeellä oli edessään kolme loppuunmyytyä keikkaa
pääkaupungissa.
Eput lampsivat Tavastian lavalle iltayhdeltätoista ja käynnistivät
keikkansa rauhallisesti. Martti Syrjä soperteli biisien väleissä niitä
näitä, eikä bändillä tuntunut muutenkaan olevan kiire minnekään.
Pantse Syrjä viritteli välillä kitaraansa ja Juha Torvinenkin ruuvaili
hetken kitaravahvistimensa säätöjä ennen kuin yhtye avasi hittiputken pään
kappaleella Puhtoinen lähiöni.
Vaikka yleisö oli heti keikan alkumetreiltä menossa mukana, vasta
vetreämmin kulkenut Urheiluhullu sekä Kitara, taivas ja tähdet avasivat
kunnolla keskellä työviikkoa rauhallisesti juhlineen yleisön äänijänteet.
Suosion huipulla
Suomen suosituimman popyhtyeen paluukiertue on sujunut enemmän kuin
menestyksekkäästi. Keikat ovat järjestään olleet loppuunmyytyjä ja yhtye
on saanut konserteissaan aikaiseksi hulinaa, jolloista ei ole vähään
aikaan nähty.
Lahden Cumuluksessa kiertueen avauskonsertissa kansa innostui Eppujen
esityksestä niin paljon, että paikalla olleiden mukaan bändin soitto
peittyi paikoitellen yhtyeen hittien mukana laulaneen yleisön mylvinnän
alle. Lauantaina Eput taas saivat Saarijärvellä aikaan pienoisen hysterian
tupaten täyteen ahtautuneessa Kisasuojassa.
Myös Helsingin konserttien menekki oli melkoinen: Tavastian johtajan
Juhani Merimaan mukaan tiistai-illan keikka myytiin loppuun ennen kuin
keikan mainos edes ehti lehteen.
- Eput ovat nyt suositumpia kuin koskaan, Merimaa arvelee.
Suomi-popin tyhjiö
Vaikka Eppujen suksee on ylittänyt moninkertaisesti kaikki odotukset,
yhtyeen kiertueen menestystä ei voi pitää maailman kahdeksantena ihmeenä.
Eppujen ohella myös Juice ja Ismo Alanko vähensivät vuosikymmenen
taitteessa keikkailua lähes yhtäaikaisesti, eikä uusia potentiaalisesti
koko kansaan vetoavia poppareita ole ilmaantunut tilalle.
Ja koska iso osa yleisöstä ei jostain syystä ole innostunut 90-luvun
rockin entistä pienemmille kohderyhmille suunnatuista yrittäjistä, kansa
turvautuu vanhaan ja tuttuun.
Eput ovat myös ruokkineet nostalgiaa koluamalla klubien ohella viime
vuosikymmenellä kukoistaneita keikkapaikkoja, joissa yhtyeen kuulijakunta
varttui Eppujen musiikkia kuunnellen.
Miljoonamyynnistä mainos etusivulle
Punk-buumin myötä popkansan tietoisuuteen noussut Eppu Normaali julkaisi
debyyttisinglensä Poliisi pamputtaa taas marraskuussa 1977. Ensimmäinen
kultalevy viisikolle luovutettiin kolme vuotta myöhemmin albumista Akun
tehdas.
Useita hittejä sisältänyt kiekko antoi esimakua punkista kohti kevyempää
ilmaisua siirtyvästä yhtyeestä, jonka ura on ollut menestystarina myös
levymyynnin perusteella: nykypäivän popparit voivat vain uneksia
viidestätoista kultalevystä, seitsemästä platinasta, kahdesta
tuplaplatinasta ja yli 900 000 myydystä levystä.
Bändin levy-yhtiön Poko Recordsin pääjehu Epe Helenius onkin luvannut
ostaa kokosivun mainoksen Hesarin etusivulle sinä päivänä, kun Eppujen
levymyynti rikkoo miljoonan rajan.
[SULJE]