Eppunormaali.net - Eppujen fanisivut



Eppunormaali.net --> Cocktail Bar --> Juttuarkisto --> Juttujen selailu  --> Ilta-Sanomat 10.8.2007



Kaj Stenvall suunnitteli Eppujen levyn kannen

Anna Palmén, Ilta-Sanomat 10.8.2007

Kuvataiteilija Kaj Stenvall on tehnyt uuden aluevaltauksen ja suunnitellut Eppu Normaali -yhtyeen uuden levyn kannet. 5.9. julkaistava Syvään päähän on Eppujen 14. studioalbumi.

Stenvallilla on tällä hetkellä taidenäyttely Tampereella, ja näyttelyn avasi Stenvallin toivomuksesta Eppujen keulakuva Martti Syrjä. Avajaisissa Martti kysyi, että suostuisinko suunnittelemaan heidän uuden albumin kannen. Innostuin heti ajatuksesta, koska minua kiinnostaa erilaisten asioiden tekeminen, Stenvall kertoo.

Kannessa komeilee ankkahahmo. Stenvallin mukaan jokainen voi löytää kannesta omia merkityksiä. Eppujen suosikkiyhtye on brittiläinen The Who ja yhdessä tämän yhtyeen levynkannessa on betonirakennelma, jonka edessä pojat seisovat. Yritin luoda maalaukseen hieman Whon kannen mukaista tyyliä. Kuvassa on myös naiseksi pukeutunut mies ja tähtiä, joista yksi löytyy jo Eppujen singlelevystä Jokainen hetki historian.







[SULJE]


EPPU-KESKUSTELU EI TOISTAISEKSI KÄYTÖSSÄ!
EPPU-KESKUSTELU
EI TOISTAISEKSI KÄYTÖSSÄ!


KEIKKAGALLERIA: Keikkakuva
Keikkagalleriassa 1107
Eppu-keikkaa!

JUTTUARKISTO:
Juttuarkisto
""


SIVUN NIMI: Ilta-Sanomat 10.8.2007
PÄIVITETTY: 09.12.2007

Kaikki arkiston lehti­jutut ovat alkuperäisten teki­jöi­den ja kustantajien omai­suutta. Juttujen osittai­nen­kin julkaisu on kielletty ilman kustantajien lupaa.

© Eppunormaali.net
Sivun alkuun