[Palaa hakutuloksiin]

Helsinki 25.3.2005, Tavastia

Yksi Sankariainesta-kiertueen monesta keikasta. Kaikki toimi mallikkaasti, mutta ei keikasta sinänsä mitään erityistä mieleen jäänyt. Alunperin oli arvailuja, että Tavastialla tapahtuisi jotakin poikkeuksellista, mutta ihan normikeikka Tavastia oli. Martti kuulutti keikan alussa, että tervetuloa seuraamaan tätä Tavastian keikkaa, joka on ensimmäinen oikealle yleisölle tehtävä keikka tässä paikassa seitsemään vuoteen.

Pantse oli keksinyt hauskan jutun. Kun Aurinkolasit-piisissä kaikki laittavat aurinkolasit päähän, Pauno kaivoikin jostain Biltema-lukulasit ja laittoi ne nenälleen kuin vanhat papat ja katseli sitten niitten yli vielä kuin vanhat papat konsanaan. Eikä ollut tainnut Pantse tästä muille etukäteen edes kertoa, sen verran ainakin Juhaa ja Marttia nauratti. No, vaihtoi se Pantse sitten ne aurinkolasit kuitenkin päähänsä.

Ei keikan musiikkipuolesta valittamista keksi. Kaikki piisit ne taas osasivat soittaa ja hyvin toimi äänentoistokin. Yleisö villiintyi aika ajoin niin pahasti, etteivät Martin välikuulutukset kuuluneet.

Biisilista: Hiljaa huomiseen, Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset, Akun tehdas, Minun aurinkolasit, Jee jee, Kitara ja kivääri, Pidetään ikävää, Sadan vuoden päästäkin, Kun olet poissa, Olen tuntenut sut, Ei sankariainesta, Hipit rautaa, Lajinsa viimeinen, Olin vain tuuli, Bob Dylan, Baarikärpänen, Nuori poika, Murheellisten laulujen maa, Suolaista sadetta, Tahroja paperilla, Vihreän joen rannalla, Puhtoinen lähiöni, Pimeyden tango, Kitara, taivas ja tähdet, Vuonna ´85 ja Voi kuinka me sinua kaivataan.

Encoret: Urheiluhullu, Joka päivä ja joka ikinen yö, Kaikki häipyy, on vain nyt, Taivaassa perseet tervataan, Diggaan itseäni ja Njet njet.

Raportin laati: Jape

Keskustele keikasta!


[Palaa hakutuloksiin]