I want to tell you, my head is filled with things to say... Mistäköhän tässä aloittaisi? The Beatles on kuitenkin niin tärkeä ja - uskaltaisinko sanoa läheinen - asia, että jo pelkästään siitä puhumisen aloittaminen on vaikeata, koska mitä tahansa siitä sanookin, tuntuu aina että jotain oleellista jää puuttumaan, niin kuin jää tästäkin kirjoituksesta.
Luin joskus jonkun sanoneen hienosti, että "The Beatles not only changed the world, they changed my life as well". Samoin kävi minulle; siinä teini-iän kynnyksellä minun tajuntani räjäytti isän levyhyllystä salaa nappaamani Revolver ja Imagine -albumit. Jollain tavalla silloin erkanin "massasta". (Tiemme massan kanssa lienevät sittemmin yhtyneet, mutta kuitenkin.) Kaiken hyvän musiikin olen joka tapauksessa löytänyt Beatlesin kautta.
Edelliset kirjoittajat ovat jo mielestäni kiteyttäneet hyvin Beatlesin merkityksen yleisellä tasolla. Beatles on kiistatta osa (ainakin) länsimaista kulttuuria, sen osoittavat vaikkapa niinkin kornit asiat kuin että yhtyeen musiikkia kuulee varsin usein tavaratalojen kaiuttimista taustamusiikkina tai että lähes mikä tahansa uuden tähdenlennon saavutuksia verrataan lähes poikkeuksetta Beatlesiin. Ja enköhän jälleen parin viikon päästä rauhanmarssilla kuule Lennonin Imaginen kajahtavan yhtenä suosituimmista rauhanhymenistä.
Beatles ei keksinyt rockmusiikkia, eikä edes popmusiikkia, kuten joskus kuulee väitettävän. Kuitenkin bändin merkitys näiden molempien kehitykseen oli niin suuri, että on vaikea kuvitella millaista musiikkia tänään soitettaisiin, jos Beatlesia ei koskaan olisi ollut. Beatlesin vaikutus bändien muodostamiseen, biisien tekemiseen, studiotekniikan hyödyntämiseen ja ylipäänsä koko populaarimusiikin kehitykseen on niin suuri, että sitä eivät pysty kiistämään edes ne, joiden mielestä Beatles on maaimankaikkeuden yliarvostetuin bändi. Iki-inhokkini, REM-yhyeen Michael Stipe täräytti joskus, että hänelle "Beatles on hissimusiikkia". Muun muassa hissimusiikkiahan Beatles on toki ollut jo pitkään, mutta (siteeraan muuatta 90-luvun puolivälin lehtijuttua) "ilman Beatlesia Stipekin kävelisi yhä portaita".
Mikä sitten tekee Beatlesista niin hyvän? Tämä on vaikea kysymys, koska en edes väitä pystyväni suhtautumaan siihen objektiivisesti.
Minun mielestäni Beatles edustaa kumminkin täydellistä musiikkia, mikäli sellaista voi olla olemassakaan. Annan anteeksi Paulin ällöttävät obladit ja maxwell's silver hammerit, Johnin revolution 9:t, Ringon pakolliset täytebiisit vuoteen 1966 asti, ja jopa Georgen hieman töksähtävät yritelmät ensimmäisillä levyillä. Beatlesin musiikki on kuitenkin sellainen aarrearkku, josta pystyy ammentamaan yhä uudelleen ja uudelleen uusia asioita. Sellaisia sävelkulkuja, joita ei ole ymmärtänyt, ennen kuin ne ovat alkaneet soida päässä täysin yllättävissä paikoissa tai oudoissa tilanteissa, upeita tekstipätkiä, joiden neroutta ei ole aiemmin tajunnut tai sellaista soundia tai jippoa, jonka kuulee jonkin nykyajan artistin kopioivan. Tällaisia "heureka!" -tapauksia on sattunut omalle kohdalleni lukemattomia kertoja ja aina silloin kun on luullut ammentaneensa yhtyeen tuotannosta jo kaiken mahdollisen, kokee jonkin uuden ja järisyttävän jutun ja kas, jälleen uusi näkökulma yhtyeen musiikkiin on löytynyt!
Beatlesia tarkasteltaessa täytyy muistaa, että vaikka bändi muistetaankin - kuten on oikein ja kohtuullista - musiikistaan, oli se myös paljon muutakin. En koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä määrää luovia asioita, joita nuo neljä liverpoolilaisveikkoa saivat aikaan vajaassa kahdeksassa vuodessa. Musiikkihan oli vain osa sitä tuotosta, jonka he tekivät 1960-luvulla, saatikka sen jälken. En viitsi alkaa tässä luettelemaan kaikkea sitä materiaalia, jonka Beatlesit tuolloin yksin tai yhdessä saivat ulos, netissä on monia sivuja, joissa nuo asiat ovat tarkkaan dokumetoituina. Toteanpa vain, että kahdeksan vuotta on lyhyt aika, kun oikeasti alkaa asiaa ajatella.
Beatles-diggailuni alkoi siis 90-luvun taitteessa Revolverista (joka on yhä mielestäni Beatlesin paras levy) ja Lennonin Imaginesta, mutta George Harrison on minulle kuitenkin se kaikkein rakkain beatle. Väitän, että lopulta George oli kaikkein "rehellisin" yhtyeen jäsenistä, ja tällä tarkoitan nimenomaan rehellisyyttä itseään kohtaan. Edes Lennon ei koskaan pystynyt tekemään niin itsereflektoivaa musiikkia kuin George. (Vertailkaapa vaikka Georgen "Love You To:ta ja Johnin I'm Only Sleeping -kappaletta Revolverilta. Olkoonkin niin, että Georgen biisi on hengellisempi, siinäkin on silti Lennonin lauluun verrattuna paljon enemmän sellaisia elementtejä, mitä minä musiikissa arvostan.) Tämä ei tietenkään missään nimessä vähennä Lennonin arvoa, ainakaan minun silmissäni. Paul taas on täydellinen popkappaleiden tekijä, eikä hänen soolouransakaan ole niin kuraa kuin usein kuulee väitettävän. Kuuntelin juuri äsken herran uusinta levyä ja täytyy sanoa, että "vanha banjosilmä" on tuntunut löytäneen pitkästä aikaa taas melodiantajunsa. Ringon ansioista sunpie jo sanoikin tyhjentävästi. Olen niistä täysin samaa mieltä.
Ajattelin tämän viestin loppuun listata myös muutamia sellaisia Beatles-kappaleita, jotka ovat olleet minulle jostain syystä tärkeitä. Itse asiassa tällainen jaottelu onkin paljon mukavampi tehdä kuin se iänikuinen "mielestäni parhaimmat biisit" -listaus.
(No, toisaalta joskus voisi sellaisenkin tehdä huvikseen
)
- All You Need Is Love (Kuulin tämän joskus jossain leffassa ja sen jälkeen menin ostamaan ensimmäisen varsinaisen Beatles-levyni. Sen jälkeen hankinkin loput aika nopeasti. Tämä on eka biisi, joka kolahti)
- Run For Your Life (Ensimmäinen sellainen biisi, jonka kuullessani oli pakko saada kuulla kappale uudestaan kerta kerran jälkeen)
- No Reply (Oikeastaan samat sanat kuin edellisestä, mutta astetta vaimeammin)
- Here There And Everywhere (Muistoja monista kauniista ihmisistä)
- Rain (Täydellinen soundi)
- Paperback Writer (Ks. ed.)
- Your Mother Should Know (Tästä saan makuja ja tuoksuja myöten tarkan muistikuvan erääseen kevätaamuun)
- It Won't Be Long (Tätä biisiä veivattiin kaverin kanssa kahdella kitaralla lukioikäisinä
hyvin paljon)
- I'm Only Sleeping (Tällä biisillä aiheutimme edellisessä kohdassa mainitun kaverin kanssa varmaankin eräänkin turkulaisen kitarakaupan henkilökunnalle hermoromahduksen)
- Mother Nature's Son (Ehkäpä ensimmäinen Beatles-kappale, jonka opin soittamaan kitaralla nuotilleen alkuperäiselle versiolle uskollisena)
----------
Lisäys: Huomaan, että paljon sanottavaa jäi sanomatta, mutta taidan säästää jotain myös seuraaviin viesteihin.
Koti
Sivu: 1 
Vihdoin ja viimein: Beatles-ketju (Luettu 5020 kertaa)
